torstai 30. joulukuuta 2010

sain noutaa lumipalloja (vähän)

Olen eilen ja tänään saanut juosta lumipallojen perässä! Kummallisen vähän, mutta kuitenkin. Pitää kuulemma vielä varoa, kun olen toipilas. Sekin on mukavaa että isäntäväkeä ei pidetä koko aikaa kytkettynä minuun. Eteenkin kodin ympäristössä ne selviävät, vaikka niitä ei kytke. Kauempana kotoa on hyvä kytkeä, että ne eivät eksy.

maanantai 27. joulukuuta 2010

tikit poistettu

Veivät minut taas sinne eläinlääkärille. Ja taas minut selätettiin pöydälle. Nyt otettiin kuulemma tikit pois. Ei ollut mukavaa, mutta mulle kerrottiin että kohta ei tarvi pitää ämpäriä päässä tai pyjamaa päällä. Se on mukavaa.

Joulu toipilaana

24.12. Jouduin käymään Jouluaattona eläinlääkärissä. Äiti varasi ajan, koska olin ollut hiukan levoton/kivulias torstaina ja kaiken hupuksi löysin etutassustani ihmeellisen 'näpyn', jota hoidin aina, kun pönttö ei ollut päässä. Aloitin tärinät jo autossa, kun älysin mihin oltiin menossa ... pelkään niin tuota paikkaa.  Eläinlääkärissä tarkistettiin kutiavat teipinpoistojäljet mahassa ja leikkaushaava. Sain jotakin salvaa teipinjälkiin ja leikkausjälki oli kuulemma hirmu siisti. Tassussa todettiin olevan jonkinlainen, ilmeisesti vaaraton, ihokasvain, joka napsaistiin pois. Arpeen laitettiin jotakin ainetta ja sitten sen päälle laitettiin side. Aattoiltana sain lahjapaketissa luun! Ja monta pientä pakettia, joissa oli herkkupaloja. On kiva tutkia kuusen alla olevia paketteja ja valita niistä omansa!
25.12.-26.12. Sain Jouluna olla liian vähän aikaa ulkona. Kuulemma lääkärin määräys. Toisaalta aloin tottua pönttöön ... taisin ekaa kertaa nukkua rennosti selällään pönttö päässä joskus Jouluaaton tienoilla. Törmäilykin on loppunut ja pääsen helposti sohvalle ja pois sohvalta. Päivisin siis olin Äidin pyjama päällä ja yöt nukuin pönttö päässä. Kuva 1) Ekassa kuvassa olen matkalla eläinlääkäriin. Tähystäminen oli vaikeaa, kun pänttö meni huuruun. Kuvat 2 & 3) Olen joululahjahommissa. Kuvat 4 & 5)Mimi piilossa??? ja nättinä.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

neljäs ja viides päivä operaation jälkeen

Teippien poiston jälkeen minua on vahdittu enemmän. Ja harmikseni olen joutunut olemaan enemmän pönttö päässä. Kun se on päässä, en voi nuolla edes tassujani. Välillä saan kuitenkin olla ilman tuota kapistusta ... Silloin minulla on päällä Äidin vanha yöpaita, joka on muokattu mulle sopivaksi. Yrittävät sillä suojata, että en nuolisi mahaani. Yöpaidan  kanssa samaan asukokonaisuuteen  kuuluu se 'uimarengas' eli se semmoinen puhallettava kauluri. Ulkona, jossa käydään liian harvoin ja jossa ollaan aivan liian vähän aikaa, olen ilman noita varusteita.  En ole kertaakaan päässyt hoitamaan mahassa olevaa outoa arpea ja teipin kiskomista tullutta aluetta. Se on kuulemma hiukan punainen joistakin kohden. Yöt nukun pönttö päässä. Kyllä nämä ylimääräiset varusteet haittaavat ja harmittavat minua aika paljon. Erityisesti kun mulla on pönttö päässä, olen alakuloinen.

maanantai 20. joulukuuta 2010

kolmas päivä operaation jälkeen

Olisin voinut nukkua aamulla pidempäänkin, mutta ruuan toivossa vääntäydyin ylös samaan aikaan kuin iskä. Päässä oleva pönttö yllätti, kun laskeuduin sängystä lattialle, meinasi tulla kuperkeikka. Sain ruokaa ja kipulääkettä. Olin reipas koko päivän ja kaikki on ollut muutoin ok, mutta ulkona sain olla liian vähän aikaa.  Iskäkin haki kuusen metsästä ilman että pääsin mukaan? Illalla kiskoivat mun mahassa olevat teipit ja siteet pois. Isäntäväki ihmetteli että miten se teippi saattoikin olla niin tiukassa? Niin ihmettelin minäkin, että mikä ihmeen homma tämä on. Käytin kaikki painiliikkeet, mutta lopulta saivat pidettyä minut selällään ja teipin irti. Luulen että samalla lähti myös mahanahka ja kaikki muukin mitä tuolla mahan alla on. Vaikka olenkin iso koira, kyllä siinä vinkaisu lähti ja toinenkin. Nyt mulla on pönttö päässä ja taidan lähteä nukkumaan.
(Kuvassa on vielä teippi paikallaan)

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

on tärkeää seurata että potilas alkaa ulostaa ja virtsata normaalisti

Lääkärin kirjoittamassa ohjeessa kuulemma lukee otsikon mukainen lause. Voin ilmoittaa että osaltani ym. asiat tapahtuvat normaalisti.  Eikä niissä oikeastaan ole ollut ongelmaa. Kakka tosin oli vielä eilen hiukan ruikulia, mutta tänään sekin asia on kunnossa. Toisaalta olisi voinut tuohon ohjeeseen laittaa että, jos potilas normaalisti kakkaa lumihankeen, kannattaa katsoa semmoinen hanki, että se ei yllä mahaan, josta on karvat ajeltu pois!

leikkauksen jälkeinen toinen yö meni nukkuessa

Laittoivat mulle yöksi sen muovikaulurin elikkä ämpärin. Nousin sängyn päälle ja kellahdin nukkumaan. Nukuin koko yön samaan menoon ja samassa paikassa. Vaihtoivat herättyäni mulle sen mukavemman kaulurin. Aamuinen ruoka-annos maistui (ilman kauluria) ja antoivat ruuan yhteydessä kipulääkettä ruiskulla suuhun. Kipulääkettä on kuulemma kolmeksi päiväksi. Sitten käytiin pikaisesti pissalla; sain edelleen olla ilman kauluria ja olisin halunnut olla kauemminkin ulkona. Ulkona on niin paljon haisteltavaa lagoton nokalle. Sisälle tultuamme laittoivat 'uimarengaskaulurin' kaulaani. Kaiken tämän jälkeen onkin aika torkkua. Toisaalta, kait sitä ulos vielä pääsee?

lauantai 18. joulukuuta 2010

illasta lähes normaali meno

Ilta on mennyt ihan hyvin. Mulla on kuulemmat silmissäkin ihan normaali kirkkaus ja katse. Olen torkkunut pitkin iltaa. Iltalenkillä olin reipas ja merkkailin lähireviirin merkintäpaikat. Nyt torkun sohvalla ... isäntäväki pähkäili että saan olla sohvalla, koska sohva on matala ja pääsen sinne aika helposti, joten tuskin leikkausarpi sinne mennessä aukenee.

torkut auttoi

Kävin iskän kanssa ulkona. Tein tarpeet tapani mukaan umpihankeen ... siinä tuli leikkaushaava puhdistettua lumella! Oli muuten tuo pakkaslumi kylmän tuntoista mahassa, kun siellä ei ole karvoja... Iskä tarkasti ulkoilun jälkeen että mun mahan alla olevat teipit eivät kastuneet eivätkä sotkeentuneet. Sitten nukahdin ... tekipä hyvää, kun otin torkut neljän ja puoli kuuden välillä. Tulikin siis oltua reilu vuorokausi hereillä leikkauksen jälkeen! Kotiväki alkoi jo huolestua, kun en nukkunut. Torkkujen jälkeen ruoka maistui. Äiti toi mulle tuommoisen puhallettavan kaulurin, joka on paljon mielyttävämpi kuin se ämpäri.

hetki vapautta

Ottivat ämpärin päästä! Join heti reilusti vettä ja söin loput aamun ruoka-annoksesta. Sitten lähdettiin ulos pissalle. Pidättelin ulkona pissaa mahdollisimman kauan, jotta ei heti palattaisi takaisin. Lopulta jouduin pissaamaan. On muuten mahtavaa nuuskia noita muiden koirien merkkejä, kun ei ole se kirottu ämpäri päässä. Sitä vastoin yöllä kun käytiin ulkona, säikähdin joka kerta, kun kauluri otti lumeen kiinni, kun yritin nuuskia lumessa olevia merkkejä. Sisälle tultuamme sain olla hetkisen ilman ämpäriä. Oli mukava olla ilman neuroottista oloa. Sitten tajusin että mullahan on mahassa haava! Ajattelin hoitaa sen perinteisellä koiran tyylillä, nuolemalla, mutta se oli virhe ... laittoivat välittömästi kaulurin takaisin. Nyt istun matolla ja läähätän ämpäri päässä. Nukuttaisikin, mutta jostakin syystä en voi/halua valahtaa nukkumaan. On tässä tullutkin aika kauan oltua samoilla silmillä ja jaloilla.

"Koira on kävelykunnossa noudettaessa" ...

...sanoivat eläinlääkärissä iskälle. Niinpä minä sitten kävelin koko yön. Harjoittelun jälkeen opin olemaan törmäilemättä tämän ämpärin kanssa. Paitsi välillä törmäilin. Ja muutamaan otteeseen yritin irroittaa tuota harmittavaa kapinetta. Mulle rajattiin keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen alue, jossa saatoin jaloitella nousematta sohville ja nojatuoleihin. Iskä nukkui lattialla ja yritti houkutella minua lepäämään, mutta kun en voinut. Kuka nyt ämpäri päässä osaa rauhoittua? Ja kipujakin on. Aamulla sain lääkettä suuhun ja suostuin syömään puolikkaan normaalista ruokamäärästä. Yöllä join vettä. Nyt nyyhkytän ja seison ämpäri päässä.

perjantai 17. joulukuuta 2010

Sterilointi

Nyt ei ole asiat hyvin. Veivät minut aamupäivällä eläinlääkäriin ja jättivät sinne. Hakivat sitten illalla kotiin. Nyt minulla on tuommoinen ämpäri päässä, siis kauluri ... ja ihmeellinen, hutera olo. Kävelen sisällä ympyrää ja törmäilen kaulurin kanssa kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ... oven pieliin ja huonekaluihin yms. Ja säikähtelen törmäilyjä. Läähätän. En ymmärrä tätä juttua. Sanovat että minut on steriloitu? Liittyy kuulemma siihen, kun olen ollut kipeä viime vuosina juoksuaikojen yhteydessä. Niin kyllä olen ollutkin, mutta ei tämä tilanne kyllä nyt ole juuri parempi.

mitä ihmettä?

Outo juttu. En saa ruokaa normaaliin tapaan aamulla?

torstai 16. joulukuuta 2010

hirvenluut ovat hyviä mutta ...

... haittavaikutuksena mun maha meni sekaisin. Hyvää siinä oli se, että pääsin yöllä kahdesti ulkoilemaan. Isäntäväki tosin ei vaikuttanut kovin innokkaalta, kun jouduin heitä herättelemään ja pyytämään kaveriksi. Kello 00.30 ja kello 03:30 ...

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

aamupäivän ulkoilu pakkassäässä

Ulkoilutin isäntää aamupäivällä tuossa lähimetsässä. Lunta alkaa olla niin paljon että ilman eri syytä en mene polulta pois. Lumihankeen heitetty lumipallo on hyvä syy.

maanantai 6. joulukuuta 2010

lumi tarttu turkkiin

Vaikka tuo lumi on niin mukavaa, se tosiaan tarttuu turkkiin kiinni. Ja tassuihin! Isäntäväki pyrkii pitämään mun tassujen anturoiden välissä olevat karvat lyhyinä, jotta sinne ei niin helpolla tule jääpaakkuja. Tulee niitä silti. Ne toki saa pois, kun käyttää hampaita. Siis minä käytän. Tänään lunta tarttui minuun erityisen paljon, koska ryntäilin lumipallojen perässä ja lunta oli satanut paljon. Poistin itse jääpaakkuja tassuista ja jouduin sisälle tultuani lämpimään suihkuun että pääsin mahdollisimman nopeasti lämpimäksi ja kuivaksi. Ilman suihkuttelua jääpaakut sulavat turkistani tosi hitaasti. Itse asiassa en olisi halunnut tulla sisälle lainkaan, koska tuo suihkuttelu ei ole kovinkaan mukavaa.




sunnuntai 5. joulukuuta 2010

kauris oli kohdannut pedon?

Aamulenkillä löytyi metsätieltä kauriin (vajaa) neljännes. Itse en sitä edes huomioinut, kun oli lumipallojen noutaminen kesken ja mielessä.Isäntä pohti että oliko ilves vai kettu napannut, vaiko mikä, tuon kauriin?


Quattro Stagioni & Frutti Di Mare

Eilen oli Kotipizzan pizzaa. Sain siivota pizzalaatikot. Nam!


LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri