sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Keke kävi eilen kylässä

Meillä kävi eilen Keke-koira, Mummo ja muita tuttuja kylässä. Keke on vähän niinku Mimi; ne onkin kavereita ja sylikoiria kumpikin. Itsehän minä en juurikaan halua syliin ... toisaalta, jos minut otettaisiin syliin ruokapöydässä niin... Kuvissa Keke (musta) ja Mimi (valkoinen)

Lissu metsässä

Nyt on kiva kun iskän ja Äiskän ulkoilutus suuntautuu useimmiten metsäpoluille. Metsässä on kivempaa kuin taajamassa. Lumeen on muodostunut polkuverkosto ja lisäksi lähistölle on aurattu metsätöiden vuoksi metsäautotie, jossa hyvä juosta lumipallojen perässä. Ulkoilun jälkeen on hyvä levähtää, ruokaa odotellessa. Muutenkin nyt eletään kiinnostavaa aikaa, kun keittiössä laitetaan jotakin ruokaa koko ajan. Ekassa kuvassa Lissu ihmettelee että lintu vaiko oravako se siellä on ollut ja toisessa kuvassa Lissu rentoutuu.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulukuusta ei löytynyt, papanoita löytyi

Käytiin tänään rämpimässä metsässä iskän kanssa. Etsittiin joulukuusta. Ei löytynyt, mutta lunta siellä kyllä oli. Sitä oli niin paljon että paikotellen seurailin vain iskän saappaan jälkiä. Löysin toki jäniksen papanoita. Iskä heitteli mulle aivan liian vähän lumipalloja. Reissun jälkeen olisin halunnut jäädä vielä ulos mutta iskä ei, koska sillä oli lunta saappaissa? Mitäs se haittaa, onhan mullakin aina lunta tassuissa! Kuvissa: Lissu ihmettelee että missä se Lagotto on, jonka pitäisi sisälle tulla? Ai minuako tarkoitat?

torstai 13. joulukuuta 2012

Lumipallon noutaminen on kivaa jeee!

Nyt kun olemme treenanneet ahkerasti lumipallon noutamista, ei paikat enää tulekaan kipeäksi. Taisinkin olla kesäterässä vaikka joku luuli että oon vanha koira. Höh!

lauantai 8. joulukuuta 2012

Mummolla kylässä, nivelkipuja

Käytiin tänään moikkaamassa Mummoa Hollolassa. Kokeilin makoilla sekä sängyssä, sohvalla, nojatuolissa että matolla. Kaikissa paikoissa voi ottaa torkut. (kuvassa matto-torkut) Mulla on taas paikat kipeenä, kun juoksentelen niiden lumipallojen perässä. Autoon hyppääminen on jotenkin vaikeaa. Onkohan mulla joku nivelvika?

torstai 6. joulukuuta 2012

Ei linnan juhlia jaksa seurata

Isäntäväki katsoo telkkarista jotain "linnan juhlia", Lissu torkkuu sohvalla. Tänään tulikin ulkoiltua hiukan tavallista enemmän, etsittiin joulukuustakin, joten nyt on hyvä torkkua.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Lissu tykkää lumesta aina vaan!

Kylläpä taas on mukavaa kun on lunta! Voisin noutaa lumipalloja loputtomiin, mutta iskä selvästikin vähän toppuuttelee. Luulevat että tulen raihnaiseksi, jos aloitan kauden liian rajusti. Tosin kun tarkemmin muistelen, menneinä vuosina on ollut hiukan kipeitä paikkoja ja nirhaumia kauden alussa...

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri