tiistai 29. huhtikuuta 2008

Koiraportti?

Nyt se isäntä tekee terassille porttia. Portti kuulemma estää koirien luvattoman livahtamisen omille teilleen. Tehköön vaan. Osaan minä tarvittaessa hypätä portin yli, jos kissajahti tai muu velvollisuus niin vaatii.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Minua valvotaan

On harmillista kun ei saa rauhassa syödä kanan kakka -lannoitetta ja pupun papanoita pihalla. Lukeekohan isäntäväki tätä blogia, vai mistä ne ovat huomanneet, että niin mielelläni söisin noita herkkuja? Metsässäkin valvovat, mitä suuhuni nappaan. Vaikka valvonta on tiukkaa, silti lähden mieluummin metsälenkille kuin kiertämään tylsiä jalkakäytäviä ja tien vierustoja. Eilen muuten todistelin isäntäväelle tarkkaa hajuaistiani. Kun isäntä heittää kepakon metsään, löydän sen, vaikka en tarkasti edes näe mihin se meni!

lauantai 12. huhtikuuta 2008

Ravinteita

Äiti on laittanut kanan kakkaa istutuksien ja koirien ravinteeksi.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Ei housuja eikä margariinia

Söin eilen rasiallisen margariinia ja päälle vielä kodinhoitohuoneen pöydällä olleita koiranruokia. Olis voinut jättää syömättä. Oksetti. Onneksi eivät enää pakota laittamaan housuja.

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri