keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Uimassa ja mustikassa

Käytiin tänään iltauinnilla Sääksissä. Iskä ui mun kanssa ja Äiskä sekä Mimi eivät uineet. Uinnin jälkeen ravistelin itseni kuivaksi ja sen jälkeen maistuivat mustikat! Kuten kuvasta näkyy, trimmaus alkaa olla valmis.



sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

trimmausta helteellä

Eilen ne taas sen aloittivat. Trimmauksen. Kaikessa rauhassa loikoilin nurmikolla nauttien hellepäivästä ja yht'äkkiä huomasin että olin pöydällä ja sakset kävivät? Hyvä kuitenkin että pöytä oli varjossa, koska trimmaus yleensä nostaa lämpöä. Nyt kuitenkin otin rennosti. Tänään kävin ekaa kertaa uimassa koko kesänä. Tosiaan, ei tullut mieleen aiemmin mennä uimaan vaikka olen kyllä veden äärellä ollut monesti?  



perjantai 3. heinäkuuta 2015

Lissun (ja Mimin) kesäkuvia

Ohessa on pieni kokoelma kuvia kesän ajalta.  Kuvista voi päätellä että Lissu ja Mimi ovat reissaneet jonkin verran Suomessa. Nykyään Lissu matkustaa automatkat rennosti nukkuen takapenkillä. Mimi matkustaa omassa kopassaan.  Ensimmäisessä kuvassa Lissu nauttii Juhannuksen auringonpaisteesta Kalajoella  ja seuraavissa: Klaukkalan Tornimäellä iltalenkillä.Oulussa oli hieno sateenkaari. Tyräjärvellä Taivalkoskella päikkärit. Ihme sieni ... tölkkejä kasvaa sen alla? Raumalla on meri. Äiti katosi tuonne kauppaan Turun liepeillä. Kesän ensimmäinen mansikka meni juuri parempiin suihin!








LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri