perjantai 30. syyskuuta 2011

Korvatulehdus jatkuu sittenkin

Veivät minut tänään takaisin eläinlääkäriin,koska korvat alkoivat vaivamaan uudestaan.Vika ei siis sitten poistunutkaan. Eläinlääkärissä minusta pidettiin kiinni usean ihmisen voimin, korvista poistettiin karvoja, sitten niistä otettiin näytteitä ja lopuksi vielä puhdistettiin. Ja minä pelkäsin. Nyt kuulemma laitetaan tippoja korviin aamuin illoin noin kahden viikon ajan ja joka päivä puhdistetaan korvia. Sitten vielä annetaan jotakin kortisonilääkettä...

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

syksyn merkkejä ilmassa

Alkaa olla syksyn merkkejä ilmassa; aika usein joudun pesulle ulkoilun jälkeen, koska metsässä on kuraista ja märkää. Marjastuskausikin on osaltani ohi. Sienien etsimistähän mulle ei ole opetettu (tai siis osaan minä, mutta isäntäväki ei osaa...). Ja mullahan näemmä kasvaa sienet korvissa, eli siinä on sieniä yllin kyllin meikäläiselle! Äiti poisti kaikki tomaattipensaat pihasta, kun kuulemma söin niitä vaika en saisi. Ja ilmeisesti ne tomaatit eivät enää oikein kasvaneetkaan. Olivat silti hyviä... Toisessa kuvassa oon mä ja kuva on otettu eilen. Toisessa kuvassa oleva karvakasa on meidän Mimi, joka kuulemma nauttii vielä Auringosta, kun se lämmittää (kuva on otettu tänään).



PS. Vieläkin välillä säikähdän että korvahoito jatkuu, kun isäntäväki puhuu jotain epäilyttävää tai pitelee käsissään hoitovälineiden kaltaisia juttuja.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Terveen paperit!

Kävin tänään iskän kanssa eläinlääkärissä. Vaikka en olisi sinne halunnut ja pelkäsin siellä tosi paljon sekä tutkimus oli todella pelottava ... sain terveen paperit! Jotakin lääkettä ne vielä vissiin laittavat mun korviin, mutta ei edes joka päivä ja ei tarvi palata lääkäriin tämän asian takia.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Hyvää ruokaa

Yleensä olen iloisena ovella vastassa, kun iskä tulee töistä kotiin. Tänään en ehtinyt, koska mulla oli kesken iskän ruuan syöminen. Se oli sopivasti lautasella ja hyvää. Suolaa siinä oli enemmän kuin mun omassa ruuassa. Isäntäväki ei vissiin tykännyt mun touhuista, vaikka olin huomaavinani hymyä naamoilla, vaikka mua toruttiin.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

eivät huuhtele oikeaa korvaa

Nyt ne ei enää näemmä huuhtele oikeaa korvaa. Vasenta kylläkin. Lääkettä laitetaan molempiin. Uuh! Huomasin muuten että tomaattejahan voi myös syödä, niitä kasvaa tuossa pihalla. Tosin niiden syöminen on multa kielletty (muka voi vaikuttaa korviin?). Yritän silti salaa saada napattua.

perjantai 9. syyskuuta 2011

hoito jatkuu

Iskä käytti minua kontrollissa. Vasemmassa korvassa on edelleen vika. Kaksi viikkoa vielä lääkettä korviin. Harmi. Siellä oli muuten kissa semmoisessa boksissa, kun mentiin eläinlääkäriin. Harmi kun se vietiin pois ennen kuin asian kunnolla hokasin.

tiistai 6. syyskuuta 2011

hoito sen kun jatkuu

Taas laittoivat puhdistusainetta korviin. Ja kohta sitten tulee tipat. Vasen korva kyllä ei taida olla parantunut. Olispa silti. Että tää loppuis joskus.
Onneksi tippojen laitamisen jälkeen päästään ulos iltalenkille.

lauantai 3. syyskuuta 2011

raskasta aikaa

Kyllä tämä on raskasta, kun joutuu koko ajan tarkkailemaan ja epäilemään että ne 'hoitaa mun korvia'. Monesti olen turhaan mennyt pöydän tai tuolin alle piiloon, kun olen luullut että taas tulee korvatippoja. Toisaalta, eipä tuo piilottelu tunnu toimivan, kun on aika saada tippoja. Ne laittaa kuitenkin. Vastustelen silti joka kerta.

Erityisesti vasenta korvaa en halua hoidettavan, olen suojellut sitä pennusta asti. Silloinhan mulla oli usein korvatulehdus ja siitä asti vasen korva on ollut herkempi. Yleensä nukun osan yötä iskä ja Äidin sängyssä. Nyt ei oikein huvita.

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri