keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Orava puussa


Tässä puussa oli orava pari viikkoa sitten.

lauantai 23. toukokuuta 2009

Lissu Stadissa

Kävin tänään Helsingissä. Isäntä otti mukaan, kun kävi hakemassa tytöt Kampista. Merkkailin reviiriä Fredan ja Runeberginkadun seutuvilla. Mielenkiintoisia tuoksuja, mutta oli aika "kivistä" seutua.

tiistai 19. toukokuuta 2009

savukalan pää meni sivu suun

Eilen iltalenkillä ollessamme nappasin polun vieressä olleen savukalan pään suuhuni. Harmi kun isäntä huomasi. Pakotti luopumaan herkusta. Toki pidin sitä suussa niin kauan kuin uskalsin. Oli vaan niin iso, että purematta ei voinut kerralla niellä. Enkä oikein saanut tilasuutta pureskella, kun isäntä vahti vieressä. Niinpä lopulta luovutin sen isännälle. Sitä minä ihmettelin, kun ei sitä sitten syönyt. Hukkaan meni hyvä kalan pää.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Laidunkausi alkanut



Kyllä on mukava syödä heinää!

keskiviikko 13. toukokuuta 2009

mummo kylässä

Olen unohtanut kertoa, että Mummo on kylässä. Mummon tulo ilahdutti minua suuresti.

tiistai 12. toukokuuta 2009

lenkillä taajamassa

Metsässä ja pellolla on niin märkää sateiden vuoksi, että olemme käyneet lenkillä taajamassa. Onhan siinäkin viehätyksensä. Merkkauspaikkoja paljon ja uusia tuoksuja.

lauantai 9. toukokuuta 2009

pulla-tyttö


Söin eilen kokonaisen pullapitkon. Se oli sopivasti pöydän reunalla. Pikkasen meinasi läähdätyttää yöllä.

Sihteeri (isäntä) ei ole juuri muistanut kirjata tapahtumia tänne. Mutta voisi kait tiivistää että pikkuhiljaa on siirrytty keväästä kesään ja pelloilla ei voi enää kulkea vapaasti, koska vilja on kylvetty. Toisaalta maastot ovat kuivuneet jo, joten mun ei tarvi aina suihkun kautta tulla sisälle. Olen makoillut tuossa terassilla. Isännän, Mimi-koiraa varten, tekemät koiraportit harmittavat, koska en pääse vapaasti kulkemaan. Eivätkä tykkää, jos hyppään yli. Toki hyppään, jos vaikka kissa tulee pihaan...

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri