torstai 29. toukokuuta 2008

Laidunkausi alkanut


Ruoho on ollut syömäkelpoista jo tovin aikaa. Ai että tekee hyvää, kun välillä saa syödä ruohoa oikein kunnolla. Ne pitkät litteät heinät ovat parhaita.

maanantai 12. toukokuuta 2008

Oma lauma löytyi!

Pari päivää sitten lähdin isännän kanssa autoajelulle. En oikein ymmärtänyt minne oltiin menossa. Lopulta saavuttiin aika mielenkiintoiseen paikkaan. Nimittäin parkkipaikan vieressä oli hevosen lantakikkareita (joita tosin en päässyt edes salaa syömään, koska jouduin olemaan hihnassa). Lisäksi paikka oli merkattu hyvin monen koiran toimesta. Parkkipaikan vieressä oli laaja nurmialue, jossa oli paljon koiria ja ihmisiä. Isäntä puhui jostakin vinttikoirakeskuksesta, koiranäyttelystä, lagotoista ja verikokeesta. Verikokeesta! Eläinlääkäri? No, siinä odoteltiin ja katseltiin muita koiria. Joukossa tosiaan oli lagottoja. Sitten menimme jututtamaan, jollakin tavalla tutun oloista, rouvaa. Mutta sehän oli kasvattajani, Tere, jota en ollut nähnyt moneen vuoteen! Tere oli iloinen jälleentapaamisesta. Ja niin olin minäkin. Sitten isäntä ja kasvattajani tekivät minulle ikävän tempun - nostivat pöydälle, ja kolmas henkilö otti minusta verinäytteen! Siitä hommasta en pitänyt. Mutta sitten, uskokaa tai älkää, paikalla oli myös oma emoni, Nette, ja yksi saman pentueen siskoistani, Bella, sekä yksi 'pikkusiskoni', Nonna! Hetken aikaa olin hiukan varautunut, mutta sitten olin omassa alkuperäisessä laumassani, kuten olisin aina ollut. Se oli kivaa. Ja se oli erityisen kivaa, kun Teren taskusta löytyi herkkuja! PS. Verikoe liittyi johonkin lagottojen geenitutkimukseen, mitä se sitten tarkoittaneekaan.

sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Lissu toivottaa Onnea Äidille!


Aamulla laitettiin lippu liehumaan. Isäntä kertoi silloin, että nyt on Äitienpäivä. Mielestäni kaikki päivät ovat Äitienpäiviä...ainakin itse arvostan perheeni Äitiä kaikkina päivinä... eli Äideille voisi pitää lipun liehumassa kaikkina päivinä! Mummot ovat ovat myös tärkeitä!

maanantai 5. toukokuuta 2008

Eivät ottaneet mukaan

Isäntäväki oli viikonloppuna papan synttäreillä. Olivat poissa kaksi yötä. Eivät ottaneet mukaan...oli surkeaa katsoa ikkunasta, kun lähtivät. Onneksi Taavin emäntä tuli kaveriksemme. Sitten oli taas todella riemukasta, kun palasivat. Oli muuten tosi rankkaa huolehtia asioista isäntäväen poissa ollessa. Kun tulivat kotiin, saatoin rentotua ja nukuin todella sikeästi, vaikka ilta oli vielä nuori. Tuo kuva on otettu 2.5. Valkovuokot peittävät punaisen nenäni.

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri