tiistai 27. joulukuuta 2011

Sääksin rannalla hiekkaa ja jäätä

Käytiin iskän kanssa ulkoilemassa Sääksin rannoilla. Järvi oli muutoin sula, mutta rannalla oli kaistale aalloissa kilisevää jäähilettä.

lauantai 24. joulukuuta 2011

Lissu Jouluaattona - Hyvää Joulua!

Lissu on seurannut yöllä tapahtunutta joulukinkun paistamista. Tällä hetkellä kuistilla jäähtyvä kinkku kiinnostaa. Molemmat koirat ihmettelivät yhtenä iltana, kun koirien herkkuja laitettiin pikku paketteihin??? Jouluterveiset tutuille ja erityisesti Terelle ja Teren laumalle!

Kuvat on otettu tänään aamupäivän ulkoilulla. Joulumaisemaan kuuluva lumi virtaa ojassa vetenä!


Alimpana on kuvat Lissusta ja Mimistä lahjojen kera.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joulukuusi haettiin rapakelissä

Käytiin tänään iskän kanssa hakemassa joulukuusi metsästä. Oli mukavaa vaellella metsässä (ja syödä pupun papanoita ja muuta maukasta), mutta kylläpä siellä olikin märkää ja rapaista. Niin kuin minäkin lopulta olin rapainen ja turkki täynnää havuja, heinää sekä muuta roskaa. Niin, kyllä se kuusi löytyi. Ja minä jouduin suihkuun.

tiistai 13. joulukuuta 2011

aah ... lumessa hieroutuminen on niin mukavaa!

Lumi hupenee pois mutta onneksi kodin kulmilla on vielä lumisia paikkoja. Vitsit että lumessa hieroutuminen tuntuu hyvältä!

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Lissu-lagotto ja lumi

Lumi on muutoin mukavaa mutta se peitti pupun papanat!

maanantai 5. joulukuuta 2011

lumipalloja!

Tänäänhän tulikin lumipallokeli! Mahtavaa! Iskä tosin heitteli mulle palloja liian vähän sillä verukkeella että ei tule liian raju aloitus.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

mitäs minä teinkään ennen kuin aloin harrastaa jäniksen papanoiden syömistä?

Jostakin syystä nuo takapihalla olevat rusakoiden papanat ovat vastustamattomia. Muistelen että en minä nuorempana niitä niin innokaasti syönyt? Tarkemmin kun asiaa mietin, niin minähän en nykyään saa juurikaan olla vapaana pihassa tuosta syystä! Aina kun isäntäväki huomaa että syön papanoita, minut kytketään. Totta se kyllä onkin että, jos syö paljon papanoita, siitä voi seurata huono olo. Mimi maltankoira tykkää myös papanoista. Oheisissa kuvissa syömme Mimin kanssa papanoita takapihalla pari viikkoa sitten ja tuo metsäkuva on tältä päivältä.



LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri