maanantai 28. syyskuuta 2009

levoton yö

Mulla oli viime yönä maha kipeänä. Siitä syystä kuljeskelin rauhattomana edes takaisin, kunnes päätin herättää Äidin. Sillee kätevästi tassulla kun taputtelee, niin kyllä se herää. Äiti antoi mulle jotakin lääkettä. Se auttoi. Mulla on tätä vaivaa aina joskus. Nyt on kyllä aika pitkä aika edellisestä kerrasta. Mielestäni en ole edes syönyt viime aikoina mitään erityistä.

torstai 24. syyskuuta 2009

Leipääntynyt lagotto

Isäntäväki jätti lähtiessään keittiön pöydälle leipäkorin, jossa oli erilaisia leipiä ja sämpylöitä muovipusseissa. Leivät ja sämpylät olivat hyviä. Muovipusseja ja leipäkoria en syönyt, mutta nuoleskelin ne puti puhtaiksi. Vaikutti siltä että tein jotakin väärin?

maanantai 14. syyskuuta 2009

kauraahan voi syödä! - "pentukuumetta"


Kaura: Tajusin tänään kaurapellon pientareella kulkiessani että .... sitä kauraahan voi syödä!

Pentukuumetta:
Minuun on nyt semmoinen mikä-lie pentukuume iskenyt. Hoivailen palloja, puruleluja ja sen semmoista. Isäntä ei ollut aamulla kovinkaan ilahtunut, kun tajusi herätessään, että olin kantanut isäntäväen sänkyyn kaikenlaista, kuulemma "roinaa". Taudin kuvaan (siis minun taudin), kuuluu myös se, että yritän tunkea itseni erilaisiin "pesäkoloihin", kuten sohvan ja seinän väliseen rakoon, johon en mahdu. Ja kuljeskelen sisällä levottomana ja vingun ilman syytä. Voi voi, kun minulla on huolia!

lauantai 12. syyskuuta 2009

Keke yökylässä


Meillä on ollut Keijo-koira yökylässä. Se on vähän outo koira, kun se tykkää olla ihmisten sylissä. Eikä oo kiinnostunut ruuasta! Kuvasssa on musta Keke ja meidän Mimi. Kuva otettu 2008 Juhannuksena.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Omenoita

Omenoita näyttää löytyvän omenapuun alta. Ja niitähän voi syödä!

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri