lauantai 18. huhtikuuta 2009

kevään merkkejä

Isäntä haluaa luetella sinivuokkojen lisäksi muitakin kevään merkkejä: leskenlehdet ja näsiät kukkivat, västäräkki nähty ja töyhtöhyypät pellolla. Kärpäsiä ulkoseinillä. Omalta osalta olen havainnut että papanoita on helpompi löytää. Voi syödä sekä tuoreita, että niitä, jotka ovat olleet jäässä jossakin vaiheessa.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

sinivuokko

Näkivät eilen kevään ensimmäisen sinivuokon. Minua kiinnosti enemmän ... tiedät mikä.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

kauriin papanat ovat in

Lumien sulamisen jälkeen olen huomannut että kauriin papanat ovat herkullisia! Eilen muuten käytiin iltakävelyllä Sääksin rannoilla. Oli melkein hyvä reissu. Löysin kaksi leipää. Ruisleivän ja paahtoleivän. Ruisleivän kaivoivat suusta ja paahtoleipää en ehtinyt nappaamaan. Kun isäntä kiristi hihnan juuri, kun olin nappaamassa. Harmi.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

noitia!

En millään muistanut että nuo oven takana käyvät pienet noidat ovat vaarattomia. Nimittäin kyllä ne joka vuosi näyttävät jotenkin erikoisilta. Sitten kun tuo Mimi-koira vielä innostaa, niin sitten me haukutaan.

lauantai 4. huhtikuuta 2009

vielä on lumipalloja jäljellä

Lumi uhkaa sulaa, mutta vielä on Lissu saanut juosta lumipallojen perässä. Pihapiirissä on myös mielenkiintoisia lintujen ja eläimien tuoksuja. Lumen vähetessä koirasta tulee ulkona enemmän sotkuinen, joten sisälle pääsee vain kylppärin kautta. Se ei oikeastaan ole kovinkaan kivaa, mutta menettelee.

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri