sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

Suruviesti

Lissun voimat ehtyivät lopulta ja eläinlääkäri auttoi tänään Lissun ikiuneen. Viimeaikoina Lissun elämästä alkoi elo ja ilo hiipua. Ruoka ei maistunut ja tassut eivät enää kantaneet. Lissu oli langanlaiha. Helle ja kuumuus pahensivat tilannetta. Tämän hetken surusta huolimatta muistan, että paljon hauskaa olemme yhdessä yli 16 vuoden aikana kokeneet. Lissu oli paras, hauskin ja uskollisin kaveri. Kiitos Lissun blogin lukijoille! Jutut taitavat jäädä tähän, jos en sihteerinä ala joskus muistella Lissun kommelluksia ajalta ennen tätä blogia.

torstai 12. heinäkuuta 2018

Ruoka ei maistu eikä liikkuminenkaan oikein suju

Mulle on annettu kesän ajan kipulääkettä ja pahoinvointilääkettä, mutta silti ruokahalu on mennyt enkä enää tahdo päästä omin jaloin vaikeista paikoista, vaikka portaista. Olen kuitenkin vielä kiinnostunut esim. saunalenkistä. Omaa ruokaa syön ehkä 1/4 osaa aiemmasta. Mustikoita ja metsämansikoita en itse enää etsi, mutta syön niitä, jos niitä tarjotaan.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Melkein ehdin

Ehdin vain vähän näykätä iskän leivästä, kun jätti sen tyrkylle matalalle pöydälle. Kylmäsavulohi olisi kyllä hyvää. Mutta olin liian hidas.

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Sain paksumman ja tilavamman patjan

Tässä on hyvä nukkua, jos en nuku sohvalla!

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Pitkän iän salaisuus

Olen kuulemma Suomen vanhin Lagotto ikinä! Kyllähän mun vauhti on jo hidastunut, taitaa johtua sitten siitä? Ruokahalukin on vähentynyt, mutta pupun papanoista en luovu! Oisko siinä pitkän iän salaisuus? Mun Nette-emo eli myös vanhaksi, eli on sitten geeneissä. Ja tosiaan oonhan mää harrastanut jonkin verran urheilua ja ulkoilua iskän kaa, josko sitä on ollu sopivasti? 

maanantai 11. kesäkuuta 2018

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

torstai 24. toukokuuta 2018

Aamulenkillä

Oltiin aamulenkillä rengasliikkeen ympäristössä. Ihan mielenkiintoista välillä tutkia uusia paikkoja. Paitsi Mimiä tais jännittää.

lauantai 19. toukokuuta 2018

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Mikä keppi tuo on?

Äitienpäivänä veneilemässä

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Aamupala

Erityisesti iskän aamupala on kiinnostava.

tiistai 8. toukokuuta 2018

Punkki havaittu

Isäntäväki ei tykkää punkeista. Enkä minä siitä, kun niitä poistetaa!

maanantai 7. toukokuuta 2018

sunnuntai 6. toukokuuta 2018

tiistai 1. toukokuuta 2018

Wappu-fasaani

Aamulla ei uni maittanut ja kuljeskelin pitkin taloa kynnet rapsahdellen, kunnes päätin herättää iskän ennen klo kuutta. Iskä nousi iloisena? kaveriksi ja lähti mun kanssa pihalle. Siinä pissatessa huomasin fasaanin. Olipa kiva pitkästä aikaa jahdata fasaania pihalla ja puistossa pihan vieressä. En saanut kiinni. On ne kovia juoksemaan ja mokomat lähtevät lentämään, jos meinaa kiinni saada. Iskä pyydysti minua kiinni iloisena? märässä pusikossa. Lopulta palattiin sisälle ja otettiin vielä torkut. Kuva ei liity tilanteeseen vaan mökille on ilmaantunut tuommoisia halkopinoja.

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Aurinko järvessä?

Aamulla oli Aurinko järvessä!

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Mummon luona

Tämä mummon pyörivä-keinuva tuoli on kiva, vaikka siihen on konstikasta päästä.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Kevättä ilmassa

Jos tarkasti katsoo, niin mun etutassut eivät edes kosketa maata! Tarkemmin kun mietin, niin viime vuoden vaiva, että en kunnolla pääsyt vaikka portaita, on ikävä muisto vain! Toki vähän välttelen vaikeita kulkupaikkoja, mutta kepeästi hyppään sohvalle ja kiipeän portaat.

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Ulkoruokintaan

Aloitettiin ulkoruokailukausi. Minusta on kiinnostavaa, kun on Ruoka-aika!

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Lumen alta

paljastuu kaikkea mielenkiintoista

tiistai 3. huhtikuuta 2018

maanantai 2. huhtikuuta 2018

16. Pääsiäinen!

Kuulemma 16 vuotta sitten, toisena Pääsiäispäivänä, muutin tänne kotiin sieltä kasvattajani, emoni ja sisareni luota.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Saapi rentoutua

Kun Iskä on etätöissä, ja vahtii, niin mulla on vapaapäivä!

tiistai 27. maaliskuuta 2018

Keväinen iltalenkki

Hankikanto ja pälviä. Kevät?

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Lumessa kahlailua

Nykyään mieluummin kuljen polkuja ja teitä myöten, mutta kyllä umpihangessakin voi edetä!

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Savustuslaatikko?

Mökin liiterissä on paljon nuuskittavaa.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

torstai 15. maaliskuuta 2018

Lumipallokeli meni

Pari päivää sitten sain noutaa lumipalloja. Niiden perässä olis kiva mennä, mutta lumipallokeli meni pakkasten myötä.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

lauantai 10. maaliskuuta 2018

Tekee niin hyvää

kun saa kyhnyttää selkää lumessa! Eikö!

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Vieläki ne leikkaa

Tassujen karvoja leikattiin ulkona. Vaikka olen tuossa lepoasennossa, en tykkää silti!

Kuten kuvista näkee

olen aika laiha, kun karvat on leikattu. Näkee myös sen että mulla on tuommoisia 'syyliä', joita kuulemma tulee, kun on riittävän kokenut ja viisas! Mulla siis on tämmöinen vikalista: syyliä, silmissä jotain tulehdusta (se on onneksi helpottanut hoidolla), kuulo mennyt heikoksi, en näe kovin hämärässä, takajalka vihoitellut (se ei onneksi vaivaa enää kuten vuosi sitten), joskus ei aamulla ruoka maistu, toisinaan öisin ja aamulla aikaisin uni loppuu (jolloin vaihdan paikkaa vähän väliä) , korvia pitää välillä huuhdella, en aina pääse helpolla hyppäämään sohvalle. Pikku haitat eivät kuitenkaan minua pahemmin hidasta. Harmittaa kyllä, jos vaikka korvia tai silmiä hoidetaan.

LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri