sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Lomakuvia

Oheisissa kuvissa ollaan merenrannalla Kotkassa ja Haminassa sekä Lappeenrannassa. Jäätelö kyllä kiinnostaa minua!




Kesälomalla ja kesäkuvia

Ohessa on kokoelma kesäkuvia. Mikähän siinä on että vaikka auringonpaisteessa on liian kuuma, silti monasti jään torkkumaan Auringon lämpöön, kuten ekassa kuvassa kotona? Kotkassa olisin halunnut noutaa sorsan merestä ja Haminassa oli todella mielenkiintoisia hanhia. Hanhien sontaan olisin hieroutunut, mutta iskä ehti keskeyttämään homman heti alkuunsa. Aistikas haju olisi siitä tullut? Lomareissulla käytiin monessa ravintolassa ja tuo alin kuva on Lappeenrannan linnoituksen krouvista. Kesäravintoloissa on kivaa kun koiratkin pääsee mukaan. Haminan Kamu-ravintolassa oikein kaksi eri tarjoilijaa varmisteli että olihan mulle ja Mimille jo vettä tarjolla! Mutta kyllähän minä mieluummin ruokaa ottaisin!







sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Juhannus ja mustikassa

Kuvassa päivätorkut ja öistä Auringonvaloa Juhannuksena Kalajoella. Siellä on aina mukavaa, kun on tuttuja ja saa herkkuja! Mulla taisi olla Juhannusaattona aamusta huono olo ja ei ruoka maittanut, mutta onneksi vika meni ohi! Tosiaan mulla on silloin tällöin tämmöinen vika. Tänään aamulla viimeksi. Alimmassa kuvassa syön mustikoita (en siis leiki piilosta). Mustikoita löytyi eilen, kun käytiin uimassa.




LOWEST 5, 28.5.2012

  • 5 Punkin poistaminen
  • 4 Toinen (tuntematon) narttu
  • 3 Trimmaus
  • 2 Korvatipat
  • 1 Eläinlääkäri